Astuvan Ukko ja kalliomaalareiden perintö

Kuvauspaikan juurella oli tällä kertaa todisteet hyvin vanhasta kulttuurista. Todisteita paikan kivikautisten asukkaiden ja käyttäjien tavoista ja elämästä on säilynyt kallion seiniin piirretyissä kuvissa, sekä kalliolta ja ympäristöstä löytyneessä esineistössä. Kuvia ja löydöksiä tulkitsemalla voimme ymmärtää kuinka vahvasti elämä nojautui luontoon ja sen ehtoihin. Metsästys, kalastus ja luonnonvoimien ehdoilla eläminen vaikuttivat ihmisten maailmankuvaan.

Levollisena ukko katsoo itään

Kuuma kesäpäivä on kääntynyt illaksi, kun työnnän veneen Tiirolanlahden rannasta vesille. Soudan etelään Karhisaaren ohitse Yövedelle, josta jatkan kohti länttä. Saimaan rannoilla näkyy miltei ääretöntä metsäviivaa ja sen välistä pilkottaa kivikkoja, laitureita ja harvakseltaan peltoaukeita.

Osalla mökeistä on elämää, vedestä kävelee alastomia hahmoja saunalle ja vesillä on vielä kulkijoita. Heinäkuun ajan suositellaan pidättäytymään verkkokalastuksesta, mutta siitä huolimatta on laskettu Saimaan norppavesille verkko.

Vaikka näillä kylillä on asuttu ja viljelty pitkään, vedettiin Suurlahdentie Ristiinasta Hurissalon suuntaan vasta 1940-luvulla. Siihen asti liikuttiin vesitse, talojen välissä kulki vain kärryteitä. Kyliltä matkattiin tuhansien vuosien ajan Saimaata pitkin. Ei ihme, että seutukunnan asukkaita on kutsuttu vesikansaksi.

Tunnin soutumatkan jälkeen vene lipuu Astuvansalmeen, jonka eteläisellä rannalla nousee vedestä jyrkät kalliot. Tähystän vasemman olan yli päämäärääni, Astuvansalmen kalliomaalauksia.

Perillä ryhdyn etsimään kalliosta Astuvanukon muotoja ja yllätyn kuinka selkeästi ukon kiviset kasvot erottuvat korkeasta kalliosta. Koivun ja männyn kehystämänä näkyy selvästi silmän, nenän ja suun muodot ja myös leuka piirtyy korkean kallion seinämään. Levollisena ukko katsoo itään kohti järveä.

Vanhempia kuin varhaisin joogan symboli

Astuvansalmen kalliomaalauksia pidetään pohjoismaiden laajimpina. Ne on ajoitettu kivikaudelle vuosille 3000–2500 eaa. Nämä Ristiinassa sijaitsevat maalaukset ovat siis vanhempia kuin varhaisin joogan symboli, Pashupattin sinetti.

Kuvia on yhteensä 40–80 (osa on hävinnyt tai muuten vaikea tunnistaa) ja niissä näkyy enimmäkseen hirviä ja ihmisiä sekä veneitä, kämmenen jälkiä ja geometrisia kuvioita. Harvinaisia naishahmoja on kaksi, joista toinen pitää kädessään jousta ja esittää mahdollisesti jumaläitiä. Kuvien joukossa on myös kolme shamaania.

Vene oli tuolloin tärkeä kulkuväline, jolla oli toinenkin merkitys. Länttä kohden sillä kuljetettiin sieluja tuonpuoleiseen, johon shamaaneilla oli yhteys transsin avulla. Hirvi oli saaliseläin mutta kuvasti myös maailmankaikkeuden keskusta. Vain yksi kallion hirvistä katsoo itään ja kaikki muut länteen, johon kuolleet matkasivat kohti alista maailmaa. Joillekin hirville on piirretty sydänpiste.

Kallion edustalta meriarkeologit ovat löytäneet järven pohjasta neljä meripihkakorua. Astuvan Ukko, Akka ja Poika muistuttavat muodoiltaan kallion jumalhahmoa ja lisäksi vedestä nostettiin Karhunpää. Koska meripihkaa ei löydy Suomesta, on paikan asukkailla ollut yhteyksiä muuhun maailmaan.

Joogaa pidettiin synnyinkulttuurissaan alun perin ilmoitettuna, vaikkakin käytännössä moneen suuntaan muuntuneena, menetelmänä kohti mielen tyyntymistä ja autuuden tunnetta. Todisteena meille ovat säilyneet lukuisat vanhat tekstit ja menetelmät, joita yhä harjoitetaan.

Astuvan kalliomaalareiden elämästä on saatu tietoa lähiympäristön arkeologisten kaivauksien kautta, mutta emme tiedä kovinkaan paljon heidän ajatus- ja uskomusmaailman yksityiskohdista. Onko heidän aikansa kulunut päivittäisissä askareissa, ruoan hankinnassa ja yhteisön elossa pitämisessä, vai onko heillä ollut joitain – ehkäpä shamanistisia – harjoitteita ruumiin, sielun tai mielen hyvinvoinnin vaalimiseksi?

Ympäristö ja varhaiset asukkaat puhuvat meille

Auringon laskeuduttua on aika lähteä paluumatkalle, joten käännän Vesivehmaalaisen keulan takaisin itään. Ennätyksellinen hellepäivien määrä saavutettiin juuri tänä päivänä ja vesi ja ilma ovat todellakin kuin linnunmaitoa.

Moottoriveneet ovat nyt laitureissaan, linnut hiljentyneet ja violetti kesäyön valo heijastuu tyynestä vedestä. Aika näissä olosuhteissa tuntuu niin pysähtyneeltä, että myös ajatusvirta tyyntyy paluumatkan ajaksi ja mietteet pysähtyvät alueen varhaisiin asukkaisiin.

Joku tässä on ennenkin soudellut, onkohan hän kokenut samankaltaisen tilan? Mieli yrittää hahmottaa sitä, kuinka muinaiset esivanhempamme ovat eläneet, mihin he ovat uskoneet ja mitä haasteita tai mahdollisuuksia luonto ja ympäristö ovat heille asettaneet.

Pienessä veneessä suurella Saimaalla tuntuu siltä, että vesi, ympäröivät metsät ja luonto kokonaisuudessaan eivät ole vain ruoka-aittoja tai kohtalon asettajia, vaan että luonto luovuttaa myös hengen ravintoa. Sen läsnäolo ja voima tyynnyttää kulkijan mielen ja ankkuroi hänet maailmankaikkeuteen.

Ympäristö ja varhaiset asukkaat puhuvat meille omalla tavallaan, mutta olemmeko säilyttäneet kyvyn kuunnella näitä viestejä, vai onko se kadotettu tiedon tai uskon nimissä?

Vesikansan kuvallinen perintö

Voimme olla onnellisia siitä, että muinainen vesikansa on jättänyt meille kuvallisen perintönsä kiveen piirrettynä ja järven pohjaan heitettynä. Koska selventäviä kirjoituksia ei ole, joudumme itse miettimään niiden sisältöä ja tarkoitusta ja soveltamaan niitä nykyiseen ajatusmaailmaamme. Vaikka esineistöä on säilynyt niukasti tutkimusta ajatellen, saamme olla tyytyväisiä siitä, että silloin elettiin luonnonmukaista elämää. Meille ei jätetty perintönä romuja siivottaviksi, ei ongelmajätteitä tai lämpenevää ilmastoa.

Kalliomaalauksia on tehty samoille paikoille pitkän ajan kuluessa. Maalauksia on täydennetty ja niiden päälle on maalattu. Tästä voimme vetää johtopäätöksen, että kuvilla on mahdollisesti jätetty viestejä tulevaisuuteenkin. Vaikka emme voi varmuudella tietää mitä maalaukset ovat tarkoittaneet, voimme ottaa niistä oppia, ja yrittää hahmottaa aikaa menneestä tulevaisuuteen.