Turpoonjoen melonta

Reilun tunnin ajomatkan päässä pääkaupunkiseudulta löytyy osin erämainen ja monelle melko tuntematon mutta lukuisia retkeilykohteita tarjoava Hämeen järviylänkö, jossa sijaitsevat Torronsuon ja Liesjärven kansallispuistot sekä useita retkeilyalueita. Suuntasimme kesäkuussa Tammelan Liesjärvelle, jossa aloitimme melontaretken Soukkajärveltä Turpoonjoelle ja sieltä edelleen kohti Pyhäjärveä. Karjasillan kohdalla Kanteluksentietä laskimme kajakit ja yhden avokanootin vesille ja pysäköimme autot tien varren levennykselle. Lähistöllä sijaitsevaa eräkeskusta on myös käytetty majoitus- ja vesillelaskupaikkana, mutta majoitustoimintaa ei siellä enää ole.

Kymmenen kilometriä pitkä, Kokemäenjoen vesistöön kuuluva Turpoonjoki laskee Liesjärvestä Kuivajärven eteläpäähän, jonne matkaa tulee noin kymmenen kilometriä. Kuivajärveltä voi edelleen meloa Pyhäjärvelle ja kohti Forssan kaupunkia halkovaa Loimijokea. Laskimme melat Soukkajärveen veteen ja aloitimme melonnan kosteahkossa säässä kohti Vistinkosken patoallasta. Vistinkosken padon kauniissa ympäristössä on ensimmäinen ohitus, jossa kannoimme paatit lyhyen matkaa maitse padon ohi. Matka eteni tähän asti joutuisasti alkukesän vehreän jokimaiseman läpi. Paikoin tunnelma rehevän ja vehreän lehvästön alla meloessa muistutti hieman jopa sademetsien jokimaisemia.

Padon jälkeen meno muuttui aivan toisenlaiseksi, kun kevään kuivuus ja vesipula tulivat esiin ja vettä oli välillä vaivaiset parikymmentä senttiä. Jouduimme irrottautumaan yhä uudelleen kivistä sekä kantamaan ja nostamaan kajakkeja ja kanoottia eteenpäin. Kuitukajakilla tänne ei olisi ollut asiaa. Näin matka jatkui pienten Arolankosken, Isonladonkosken, Pikkukosken ja Huuvankosken ohi Turpoonkoskelle saakka. Kolme vuotta aiemmin Turpoonjoen vesi virtasi niin vuolaasti, että Pikkukosken jälkeisen sillan alla piti työntää pää kainaloon, jottei se kolahtaisi sillan pohjasta sojottaviin pultteihin.

Veden vähyyden vuoksi matka Turpoonkoskelle venähti. Kun koskella olevien kanoottikärryjen pyörätkin vetelivät viimeisiään, odotimme muutaman sadan metrin kantamisen jälkeen jo taukopaikkaa Portaan kylässä. Turpoonkosken Kievarin Kirnu oli sulkenut ovensa, mutta onneksi Portaan Nahkurinverstaassa luvattiin venyttää lounasaikaa, kunnes saapuisimme perille. Vielä kerran haimme kajakin mentävää rakoa vähässä vedessä ja kävelimme hetken kalustoa vetäen pitkin joen pohjaa, kunnes meno kosken jälkeen alkoi taas muistuttaa melontaa.

Portaan vanhan kylän paikkeilla maisemat avautuivat peltoaukeiksi, joiden välisissä avarissa maisemissa oli vaihteeksi kiva puikkelehtia kapeahkolla joella. Muutaman sadan asukkaan vireä hämäläiskylä sijaitsee Hämeen Härkätien varrella, ja meloen pääsee suoraan majatalon laituriin.

Nahkurinverstaan idyllisellä pihalla ja ylävintillä nautimme talon antimista, ja ehdimme piipahtaa myös nahkurin työtä esittelevässä museonäyttelyssä, ennen kuin matka jatkui ripein melanvedoin. Jo alkumatkalla olimme ohittaneet yksittäisiä mökkipihoja ja nyt kiemuraisella, parin kilometrin mittaisella joen loppuosuudella niitä oli useita, pienempiä ja isompia.

Saavuimme Kuivajärvelle mukavassa iltapäiväsäässä, mutta jo pian taivaan hanat aukesivat. Meloimme ripeästi pari kilometriä Raanpään laavulle vaihtamaan kuivia vaatteita, juomaan kuumaa teetä ja odottamaan sateen loppua. Matka jatkui sateen jälkeen kirkkaassa kelissä Saaren kansanpuiston, uskomattoman kirkasvetisen Suujärven ja Saaren kioskin ohitse. Kartanon maita myötäillen etsimme länsirannalta reitin Saarensalmen sillalle, jonka alitettuamme jatkoimme A. Edelfeltin maalauksen Kaukolanharju auringonlaskun aikaan maisemissa. Edelfeltin maisemat aukeavat parhaiten harjun päällä sijaitsevasta näkötornista, ja ne kannattaa käydä katsomassa.

Kaukolanharju on itse asiassa myös loistava paikka aloittaa patikointi Ilvesreiteillä, jotka johtavat noin 250 kilometrin matkan verran aina Vanajavedelle asti. Meidän matkamme jatkui ilta-auringossa vielä Raatosaaren ohitse Venetsillan leirintäalueelle, jossa majoituimme telttoihin ja mökkeihin ja nautimme keittiön valmistamista antimista.

Aamupalan jälkeen meloimme melko tuulisella ja jopa aallokkoisella Pyhäjärvellä Tammelan keskustan uimarannalle. Siellä oli aika syödä lounaseväät ja tehdä palauttava joogaharjoitus ennen lähtövalmisteluita.

Jokimelonta on suunnistamisen kannalta melko helppoa, ja lähinnä täytyy varoa, ettei joudu vääriin sivuhaaroihin tai liian vaativiin koskiin, jos sellaisia on. Helpot kosket voi yleensä laskea hyvin päävirtaan suuntaamalla. Hurjemmat kannattaa tiedustella ja katselmoida rannalta käsin, minkä jälkeen ne voi tarvittaessa ohittaa maitse tai taluttaa kajakkia sivuhaaraa pitkin, missä sellainen on.

Veden syvyys vaihtelee vuodenaikojen mukaan, ja joissakin joissa, kuten juuri Turpoonjoessa, on paikoin runsaasti kiviä, jotka nousevat vähällä vedellä esiin. Parhaimmillaan joella melomisessa voi keskittyä täysillä etenemiseen maisemissa, jotka ovat vedestä käsin täysin erilaiset kuin rannalta nähtyinä. Hiljainen meloja ohittaa erilaisia vesilintuja, vedessä viihtyvää kasvistoa, kuten ehkä vähän turhaankin pelättyä myrkkykeisoa ja kosteutta sietäviä leppiä tai pajuja. Hienolla reitillä meloja voi päästä hienoon meditatiiviseen tilaan, jossa erilaiset säät, veden vaihtelut ja aikataulujen muutokset hyväksytään itsestäänselvyyksinä.

Vesireiteiltä löytyy usein laavuja ja teltan voi pystyttää jokaisen oikeudella moneen paikkaan ja näin melontaretken voi ulottaa useamman päivän mittaiseksi. Moni joki tarjoaa myös tuulensuojaa ja kun rannat ovat lähettyvillä, voi moni aloittelijakin aloittaa melontaretkeilyn turvallisin mielin juuri jokireiteillä.